SINIVALKOISET PUUT – Kohtaamisia käsitöiden äärellä

Sinivalkoiset puut -kampanja järjestettiin osana Mikkelin kaupungin Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Virkatuilla neulegraffiteilla koristeltiin kaupunkialueen puita ja juhlistettiin Suomi 100 -juhlavuotta. Kampanjan avulla pyrittiin lisäämään yhteisöllisyyttä ja vähentämään yksinäisyyttä, tutkimusten mukaan suomalaisista joka viides on yksinäinen. Kampanjan osana järjestettiin kohtaamisia neulekahviloiden ja yhteisten tapaamisten sekä sinivalkoisten puiden rakentamisen merkeissä. Syksyllä Sinivalkoiset puut riisutaan ja materiaali laitetaan kiertoon. Kampanjaa esitellään loppuvuonna näyttelyssä, jossa myös osa neulegraffiteista löytää uuden muodon.

Neulegraffitien tekeminen on suosittua ympäri maailmaa. Mikkelissä toteutettu kampanja sai alkunsa VIOLA ry:n ja ESTERY:n toimesta. Syksyllä 2016 Mikkelin kirjastossa järjestetty kokeilu sai innokkaan vastaanoton, jonka lopputuloksena syntyi värikäs teos kirjaston edustalla olevaan puuhun (Mikkelin yhteinen hämähäkinverkko kaipaa virkkaajia – ”Kuka tahansa osaa”).

Alueen yhdistykset toteuttivat kampanjaa osana omaa toimintaansa. Kampanja haastoi mukaan virkkaustalkoisiin työyhteisöjä, yhdistyksiä, ryhmiä ja yksittäisiä ihmisiä. Lisäksi kampanjaan oli mahdollista lahjoittaa itselle tarpeettomaksi jääneitä sinisiä ja valkoisia lankoja. Neulekahviloita järjestivät maalis- ja huhtikuussa Viola ry, ESTERY, Mikkelin Setlementti ry:n Hyvän Olon Kohtaamispaikka, Mikkelipuisto sekä Olkkari. Projektia varten saatiin myös useita valmiita virkkauksia lahjoituksena. Valmiita puita löytyy Mikkelipuiston edustalta sekä Mikkelin Asuntomessuilta kohteesta 25. Yksi puu tehtiin myös Poriin osana SuomiAreenan ohjelmaa.

 

 

Muista käyttää sosiaalisessa mediassa tunnuksia #sinivalkoisetpuut ja #suomi100eteläsavo, jotta saamme kerättyä yhteisiä kuvia ja kokemuksia talteen.

Löydät Sinivalkoiset puut myös Facebookista!

 

Sinivalkoiset puut mediassa:

 

Kampanjan työryhmä:

Viola ry, Sanna Mönkkönen ja Salla Hiltunen (etunimi.sukunimi@violary.fi)

ESTERY, Annastiina Vesterinen, annastiina@estery.fi

Suomi 100 -aluekoordinaattori, Anu-Anette Varho, anu-anette.varho@esavo.fi

puh. 044 770 0577

Kampanja on osa Mikkelin kaupungin juhlavuoden Koti yhdessä – Yhdessä koti -hanketta.

 

SINIVALKOISET PUUT -NEULEGRAFFITIN MALLIT

NEULOTUT JA VIRKATUT RUUDUT

Näissä mallitilkuissa on keskellä neulottu ruutu, ja sitä ympäröi virkattu, ketjusilmukoilla ja pitkillä pylväillä tehty reikäkerros. Ruudun keskelle voi tehdä erivärisen kuvion esimerkiksi neulomalla tai silmukoita jäljentämällä.

Tarvikkeet:

Sinistä ja/tai valkoista lankaa, sopivat neulepuikot, sopiva virkkuukoukku, (sopiva neula)

Neulottu ruutu:

Luo neulepuikolle esim. 20 silmukkaa. Neulo ensimmäinen kierros oikein, ja jatka sileää neuletta tasona, eli neulo oikealla puolella oikein ja nurjalla puolella nurin. Neulo yhteensä esim. 20 kierrosta. Kun ruutu on haluamasi kokoinen, päättele se ja katkaise lanka.

Virkattu reunus:

Ota virkkuukoukku ja kiinnitä lanka johonkin ruudun sivuun. Virkkaa ruudun ympäri kiinteitä silmukoita, niin että sivuille tulee aina yksi virkattu silmukka yhtä neulottua silmukkaa kohden ja kulmiin taas kolme virkattua silmukkaa yhteen neulottuun silmukkaan. Päätä kierros virkkaamalla kierroksen lopussa piilosilmukka kierroksen ensimmäiseen kiinteään silmukkaan. Aloita seuraava kierros virkkaamalla 16 ketjusilmukkaa. Tee nelinkertainen pylväs (ota koukulle neljä langankiertoa) muutaman silmukan päähän aloitusketjusta. Virkkaa 10 ketjusilmukkaa ja tee taas nelinkertainen pylväs muutaman silmukan päähän. Jatka samalla tavalla koko ruudun ympäri, niin, että jokaiseen kulmaan tulee nelinkertainen pylväs sekä tasaisesti sivuille. Mallitilkussa lyhyillä sivuilla on kolme pylvästä ja pitkillä sivuilla neljä. Päätä kierros virkkaamalla 10 ketjusilmukkaa ja tekemällä piilosilmukka aloitusketjun kuudenteen ketjusilmukkaan.

Kuviot:

Kuviot voi tehdä joko neuloen samalla, kun neulotaan ruutua, tai jälkikäteen silmukoiden, kuten mallitilkuissa on tehty. Silmukoinnissa jäljitellään neulottuja silmukoita ommellen, neulan ja langan avulla. (Kuvallinen ohje silmukoiden jäljentämiseen). Toki kuviossa voi käyttää myös esimerkiksi ristipistoja, etupistoja tai mitä haluaakaan, ja kuvion voi myös suunnitella mielensä mukaan.

Tässä on esimerkkitilkuissa käytetyt kuviot:

 

HÄMÄHÄKINSEITTI

ALOITUS: Virkkaa 12 ketjusilmukkaa(kjs.) ja yhdistä ympyräksi kiinteällä silmukalla.

1 kerros: Virkkaa 6 kjs, tee pylväs(p) aloitusympyrän toiseen silmukkaan. Tee 3 kjs, tee pylväs aloitusympyrän seuraavaan silmukkaan. Jatka näin (3kjs+p), kunnes olet tehnyt 11 pylvästä. Tee 3 kjs ja yhdistä piilosilmukalla(ps) kolmanteen silmukkaan tämän kerroksen aloitus kohdassa (aloitit tekemällä 6 kjs).

2 kerros: Virkkaa 7 kjs. tee pylväs edellisen kerroksen pylvään päälle. Tee 4 kjs. ja pylväs edellisen pylvään päälle. Jatka taas kierros loppuun. Viimeisen pylvään jälkeen virkkaa 4 kjs ja yhdistä aloituskohdan kolmanteen silmukkaan piilosilmukalla.

3. kerros: Virkkaa 8 kjs, tee pylväs edellisen kerroksen pylvään päälle. Jatka virkkaamista 5kjs ja pylväs. Viimeisen pylvään jälkeen 5 kjs. ja yhdistä piilosilmukalla aloituksen kolmanteen silmukkaan.

4. kerros: (tässä kohdassa pylväiden korkeus hiukan suurenee) Virkkaa 10 kjs. tee pitkä pylväs(pp) edellisen kerroksen pylvääseen. Virkkaa 6 kjs ja pp, jatka kierros loppuun ja yhdistä piilosilmukalla aloituskohdan neljänteen silmukkaan.

5.kerros: Virkkaa 11 kjs, tee pp edellisen kerroksen pylvääseen. Virkkaa 7kjs ja pp, jatka taas samoin kierros loppuun ja yhdistä aloituksen neljänteen silmukkaan.

6.kerros: Virkkaa 12 kjs, tee pp edellisen kerroksen pylvääseen. Virkkaa 8kjs ja pp, jatka taas samoin kierros loppuun ja yhdistä aloituksen neljänteen silmukkaan.

7. kerros: Virkkaa 14 kjs, tee pp edellisen kerroksen pylvääseen. Virkkaa 10kjs ja pp, jatka taas samoin kierros loppuun ja yhdistä aloituksen neljänteen silmukkaan.

HUOM! RIIPPUEN KÄSIALASTA VOI OLLA, ETTÄ PIDEMMÄLLE EDETESSÄ, JOUDUT NOSTAMAAN SILMUKKAMÄÄRIÄ PYLVÄIDEN VÄLISSÄ ENEMMÄN KUIN YHDELLÄ. Huomaat sen jos työ alkaa vetää kuperaksi, silloin lisäät silmukoita (esim: jos ohjeessa kuuluisi tehdä viisi kjs pylväiden väliin, teetkin kuusi ja huomioit seuraavilla kierroksilla että nostat silmukoiden määrää).

HUOM! Verkko voi olla myös pienempi, ei ole välttämätöntä tehdä 7 kerrosta, tai vastaavasti se voi olla myös isompi.

Muita malleja: