Yhteiskunta on muuttunut vuosisadan varrella maatalousvaltaisesta teollistumisen kautta tietoyhteiskuntaan. Nykyisin puhutaan tiestä palveluna, mutta joskus ei ollut olemassa koko tietä. Tieverkko on aina mahdollistanut ihmisten ja tavaroiden tuonnin ja viennin ja yhteiskunta on pystynyt kehittymään.

Maito on hyvä tuote kuvaamaan kulkemisen suurta muutosta viimeisen vuosisadan aikana.

Aikanaan Mansikki lypsettiin kesällä niitynlaidassa ja talvella navetassa. Maitotonkka kuskattiin hevosuraa pitkin tienvarteen maitolaituriin, josta maitoauto kävi sen hakemassa.

Maidon tie kulki sorateitä pitkin lähimeijeriin, joita oli lähes jokaisessa isommassa kylässä, yli 400 kappaletta Suomessa. Keväällä oli pientä jännitystä kelirikon myötä. Tiet saattoivat olla muutaman viikon lähes ajokelvottomassa kunnossa, mutta muutoin soratiet olivat pinnaltaan tasaisia.

Nykyisin Mansikki viettää aikansa lähes ympäri vuoden nykyaikaisessa navetassa ja parhaimmillaan kävelee itse robotin lypsettäväksi. Maitoauto tulee paikalle kuten ennenkin, mutta nyt navetalle asti ja imaisee maidon tankkiinsa.

Isäntien ylläpitämä yksityistie on hyvässä kunnossa ja valtion soratiekin pääosin. Reikiä ja nimismiehenkiharoita on ehkä vähän enemmän, mutta soralla ei tarvitse ajaa kuin alkumatka ennen päällysteen alkamista.

Maidon käsittelyyn on tullut aikojen saatossa lisää tehoa ja tuotteita, mutta niin on tieverkkoonkin. Kiharaiset tiet aiheuttivat sen, että aiemmin maitoa pystyi kuljettamaan vain lähimeijeriin. Kun valtateille saatiin päällystettä 1960-luvulla, oli se suuri harppaus niin tienkäyttäjän kuin yhteiskunnankin kannalta. Nyt tieverkko mahdollistaa maidon jalostamisen satojen kilometrien päässä Mansikista – ja tuomisen lähes seuraavaksi päiväksi takaisin naapurin mukiin.

Parantunut tieverkko voidaan mieltää yhteiskunnan palveluksi tienkäyttäjille. Palvelu on parantunut huomattavasti sadassa vuodessa ja paranee koko ajan lisää. Lieneekö juhlavuoden ansiota, mutta Etelä-Savossa on tällä hetkellä käynnissä tai käynnistymässä erilaisia tiehankkeita yli 150 miljoonan euron arvosta.

Yhteiskunta on pystynyt rakentumaan monipuolisemmin, kun matkustamiseen tai tavaran kuljettamiseen ei mene enää päiviä, vaan tunteja. Joskus tie kulki kylästä ja välillä talosta toiseen. Tie oli kovin mäkinen ja mutkainen, ainakin täällä Savossa. Suorempia valtateitä rakennettiin vähitellen, mutta nekin olivat aluksi sorapintaisia. Jos joskus halusi käydä ihmettelemässä suurkaupungin vilskettä Helsingissä, piti varata pitkä päivä suuntaansa pelkkään matkustamiseen.

Tieverkon kunto on ollut aina puheenaiheena, ja jo kymmeniä vuosia on oltu sitä mieltä, että kunto on huonompi kuin koskaan. Jos kuitenkin miettii kehitystä 100 vuoden aikana, niin parannusta on tapahtunut huimasti. Vielä 1920-luvulla talviaurattuja teitä oli koko maassa yhteensä vain 40 kilometriä ja 1930-luvun lopussa kolmasosa tieverkosta aurattiin.

Myös liikenneturvallisuus on kohentunut. Suomessa oli 1960-luvun puolivälissä 500 000 autoa ja niissä kuoli vuosittain yli 1000 ihmistä. Nyt autojen määrä on viisikertaistunut, mutta kuolleita on lähes viisi kertaa vähemmän – vuonna 2016 kuoli 220 henkilöä. Tämän kehityksen on mahdollistanut ajotapojen ja autojen kehittyminen, mutta oma osansa on myös nykyisillä turvallisemmilla tieratkaisuilla.

Vaatimustaso nousee koko ajan, ja tieverkko ei kykene välttämättä aina pysymään perässä. Suurimmat määrät käyttäjiä on valtateillä, ja siellä tie palvelee asiakasta ihan hyvin. Hiljaisemmallakin tieverkolla on käyttäjänsä – ennen oli paljon vilkkaita kyliä, nykyisin puhutaan haja-asutusalueesta. Tieverkko palvelee kuitenkin kaikkia ja mahdollistaa asumisen, yrittämisen sekä kesämökkeilyn myös syrjemmässä.

 

Kehittämispäällikkö Timo Järvinen, Pohjois-Savon ELY-keskus

Kehittämispäällikkö Marko Tanttu, Etelä-Savon maakuntaliitto

 

(kuva: Markku Lempinen / Suomi 100)